Miten voikin olla niin, että tuntee aina olevansa jollain saralla liikaa?
Liian väsynyt pysyäkseen hereillä, mutta liian virkeä nukahtaakseen. Liian realisti omasta osaamisestaan, toisaalta liiaksi utopioita olemassaolevista mahdollisuuksista. Liian taiteilija ollakseen tavallinen. Liian tavanomainen ollakseen taiteilija. Liian konservatiivinen ollakseen nuori nainen. Liian liberaali ollakseen hihhuli. Liian mustavalkoinen, kärkäs tai vanhoillinen. Liian maalta sopeutuakseen kaupunkiin. Liian kauan kaupungissa asunut muuttaakseen enää metsään. Liian nauravainen, suurisuinen tai hauska, jotta ihmiset ymmärtäisivät että todellisuudessa se on aivan liian synkkä ja vakava. Liian huoleton jaksaakseen murehtia, mutta liian vanha tietämään että kaikki olisi vain tässä. Liian paljon ajatuksia, toisaalta ne ajatukset ovat liian vääränlaisia. Liian yksinäinen, mutta liian pelokas sanomaan sitä ääneen. Liian ruma, mutta samalla liian kaunis jotta asiasta voisi valittaa. Liian avoin pitääkseen omat asiat ominaan.
Voisiko liikaakin olla joskus liikaa?
How is it possible that you always feel yourself to be too much of something?
Too tired to stay awake but too alert to sleep. Too realist of one´s own knowledge but on the other hand too visionary when it comes to possibilities. Too artist to be normal. Too ordinary to be an artist. Too conservative to be a young woman. Too liberal to be religious. Too black-and-white, anxious or dated. Too much coming from countryside to feel home in the city. Stayed too long in a city so that
it´s impossible to move away anymore. Too cheerful, loud or funny so that people would understand the real darkness and seriousness hold inside. Too carefree to worry but old enough to know there is more than we can see. Too much thoughts, or at least wrong kind of. Too lonely but too afraid to say it. Too unattractive but at the same time pretty enough to not complain. Too sincere to withhold her own business.
Is it possible that sometimes there´s too much of muchness?
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti